Vuonna 2024 festivaalimme järjestetään ensimmäistä kertaa Nuutajärven lasikylässä, jonka omistava Nuutajärven Pruuki Oy on ryhtynyt yhteistyökumppaniksemme. Festivaalin näkyvät ovat lupaavat, sillä Nuutajärvellä on valmiina kaikki festivaalimme tarvitsemat fasiliteetit; seudun suurin ja paras konserttisali, majoitus- ja ravintolapalvelut, loistava henkilökunta, upea historiallinen miljöö ja paljon kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa myös konserttien lomassa. Paikka on elävä ja luova taiteen keskus ja siellä työskentelee ympärivuotisesti useita kymmeniä erinomaisen taitavia lasitaiteilijoita, joiden teoksia on nähtävillä myös festivaalimme aikana. Visuaalista puolta ensi kesän festivaalilla edustaa myös bonk- taiteen näyttely, joka tulee olemaan avoinna festivalimme ajan.
Ensi kesän festivaali kestää viikon ja se ajoittuu 29.6. - 6.7. väliselle ajanjaksolle, lauantaista lauantaihin. Konsertteja tulee olemaan päivittäin kaksi; keskipäivän kevyemmät lounaskonsertit ja iltojen isommat konsertit. Kansanmusiikkikonsertin järjestämme tällä kertaa festivaalimme aluksi ja piknik-konsertin sen lopuksi. Vanhaan tapaan vierailijamme tulevat varmaankin esiintymään myös alueen muissa kunnissa.
Päävierailijoitamme tulee olemaan jo takavuosina festivaalilamme vieraillut ja suurta suosiota saanut Concerto Malaga- kamariorkesteri Espanjasta. Orkesterin muusikot tulevat esiintymään myös pienemmissä kokoonpanoissa. Toinen tärkeä vierailija on ukrainalainen NotaBene- kamarimusiikkiyhtye, joka niinikään pitää useamman konsertin ja esittää mm. nykyaikaankin hienosti sopivan Olivier Messiaenin koskettavan klassikkoteoksen Quatour pour la fin du temps, Aikojen lopun kvarteton. Yhtye esittänee myös toisen, harvemmmin esitetyn klassikon, Georg Crumbin jousikvarteton Black Angels.
Kuorovieraanamme tulee esiintymään helsinkiläinen naiskuoro Philomela, jonka ohjelmassa on mm. Kalevi Ahon Aila Meriluodon tekstiin säveltämä Lasimaalaus.
Monia muitakin upeita vieraita on festivaalillemme jälleen tulossa, mm. ukrainalainen kansanmusiikkiyhtye, mutta niistä kerromme tarkemmin vierailujen varmistuttua.