Lounais-Hämeen musiikkipäivien rakentaminen ja kehittäminen on edelleen täydessä vauhdissa. Kesä ja alkusyksy on mennyt lähinnä taloudellisten asioiden kanssa painiskellessa, mutta hiljalleen alkaa jo valoa näkyä tien päässä.  Osa uuden hallituksen jäsenistä löi valitettavasti hanskat tiskiin pahimpaan mahdolliseeen aikaan, mikä on lisännyt muiden hallituksen jäsenten työtä entisestään, mutta hiljalleen tilanne on siltäkin osin normalisoitumassa. Ainakin erittäin kokenut ja ansioitunut yhdistysmies, kulttuurivaikuttaja ja musiikinystävä Ilppo Aaltonen on tulossa hallituksen uudeksi jäseneksi siitä eronneiden tilalle. Muutkin vajaat paikat varmaankin täytetään hetimmiten.

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna yhdistyksen puheenjohtaja osallistui Savonlinnassa järjestettävään Suomalais-venäläiseen kulttuurifoorumiin yhdessä Lounais-Hämeen Musiikkiopiston rehtorin kanssa, ja sen matkan satoa saadaan nautiskella marraskuun kolmantena viikonloppuna, kun petroskoilaiset vieraamme tulevat esiintymään Forssaan. Vierailunsa aikana he tulevat ilahduttamaan myös Talsoilan koulun oppilaita sekä Forssan vanhainkotien asukkaita.

Ensi vuoden alkupuolella helsinkiläinen The Breed-yhtye tulee esittämään Pekka Pohjolan musiikkia ravintola Vispilän Sointiklubille, yhteistyössä Lounais-Hämeen Musiikkipäivien kanssa. 

Talven mittaan on suunnitteilla joitakin perinteisiä kamarimusiikkikonserttteja sekä Forssaan että sen ympäristökuntiin, mutta taloudellisten realiteettien vuoksi niistä päätetään myöhemmin.

Suurin projektimme on kuitenkin yhdistyksemme perustehtävän, Lounais-Hämeen Musiikkipäivien järjestäminen kesä- heinäkuussa 2019. Juhlat tullaan järjestämään yhteistyössä muutaman muun toimijan kanssa ja niiden suunnittelu on jo edennyt pitkälle. Projektista tiedotetaan tarkemmin, kun asiat vielä hieman selkenevät.

Lounaismaan Osuuspankki on jo luvannut tukea projektiamme seuraavan kolmen vuoden ajan ja nyt vain odotamme muita rahoituspäätöksiä. Lämmin kiitos Lounaismaan Osuuspankille kaukonäköisyydestä ja luottamuksesta!