Lounais-Hämeen Musiikkipäivät on tilannut tammikuussa 2021 säveltäjä Kalevi Aholta jousikvarteton, jonka kantaesityksen yhdistys järjestää kesällä 2023. Teoksen kantaesittävä yhtye sovitaan viimeistään vuoden 2022 aikana. Sävellystilaus on tehty Madetoja-säätiön antamalla tuella ja teos on valmistunut huhtikuun 15. päivä 2021.

Ahon aikaisemmat jousikvartetot ja muut kvartettopohjaiset kamarimusiikkiteokset kuuluvat hänen suosituinpiin sävellyksiinsä ja onkin odotettavissa, että myös uudesta kvartetosta tulee merkkiteos, joka herättää myös kansainvälisen musiikkiyleisön mielenkiintoa.